Vähän puhaltaa tuolla ulkona täällä pohjanmaallakin. Kasvihuone meinasi lähteä maailmanmatkalle kun ovi irtosi tuulessa ja kun puuskat pääsi sisälle niin sehän meinasi repiä koko keksinnön palasiksi. Samaten terassin valokatteet vaikuttivat siltä että haluavat olla ennemmin riippuliitäjiä tai jotain muita lentäviä juttuja kuin katteita. Joten nukkumisen sijaan kävin sitten taiteleimassa vähän lisää ruuveja katteisiin ja pikakorjauksena ruuvailin kasvihuoneen oven kiinni karmeihin ja lisäilin muutaman riman pitämään muoveja paikoillaan. Aikaisemmin illalla piti tehdä myös pikakorjaus kylmän parvekkeen ikkunaan, jonka lasia paikoillaanpitävä ruuvi oli melkein irti ja lasi karmeineen hakkasi sitä edelleen ulospäin.
Talon kattopellit sentään vaikuttavat ainakin vielä pysyvän paikoillaan eikä kaatuneita puitakaan näkynyt. Aamulla voi käydä katselemassa onko terassin katteet kestäneet vai onko tuuli piessyt ne aivan palasiksi ja samalla tarkistaa että onko kasvihuoneesta jäljellä mitään muuta kuin pelkkä runko.
Onkos muilla sopuleilla ollut jänniä tilanteita puhurin kanssa? Tai miksei ihan muuten vaan.
Voe kerpä kuulkaa. Mä päädyin toimistolle tekemään lähipäivän juurikin keskiviikkona. Köröä 130 km suuntaansa lande - Tre - lande. Oli vieläpä niikseen turha reissu, että tarkoitus oli osallistua koulutukseen, jonka luulin olevan paikan päällä, koulutuspaikan osoite kun oli toisella puolen katua meidän toimistolta eikä Outlook-kutsussa ollut Teams tms. -linkkiä. Kävi sitten kuitenkin ilmi, että linkki oli vain unohtunut kutsusta. Istuskelin siis koulutuksen läppärin kanssa toimistolla ja sit takaisin kotiin ajamaan pahimpaan myräkkään. Auto on onneksi Suzukin mainio maastoihme Jimny, jolla matka kyllä taittui, mutta oli kyllä kokolailla vaativin ajosuorite mun uralla. Ensimmäinen aurattu tie tuli vastaan kilometrin ennen kotia, kiitos siitä Karhulan isännälle.
Legendaarista matkalla nähtyä: kauris ylitti 12-tien, 10 metriä näkyvyyttä, väistetty. Volvokuski perä pimeänä, väistetty. Fiat Punto harjoittelukolmio perässä ohitti mut, respektiä reikäpäälle. Koko kylältä sähköt poikki, joka nollanäkyvyydessä vaikeutti huomattavasti oikean tienhaaran löytämistä. Muutama tuttu yksityiskohta maisemassa osui silmään, ja tiesin että nyt ollaan lähellä seurojentaloa. Ajelin hiljaa ja yritin taskulampulla ikkunasta sihtailla, missä mennään. Sitten sähköt räpsähtivät hetken päällä niin, että seurojentalon pihavalot kävivät päällä ja taas oltiin kartalla.
Kotona en ensin uskaltanut mennä katsomaan, miten edellisviikolla rakennettu rippumattoilumaja on myrskyn vastaan ottanut. Pytinki oli kyllä insinöörin pieteetillä tehty ainakin yrittämään kestää lumikuormaa. Lopulta uskaltauduin metsään katsastamaan majan, ja sehän oli täydessä ryhdissä kunnioitettavasta lumikerroksesta huolimatta. Ajjaj. Testattua tuli ja kyllä oon polleena.
Loppujen lopuksi mitään ei siis mennyt rikki, mutta jännää oli Jarin seurassa.