Vähän puhaltaa tuolla ulkona täällä pohjanmaallakin. Kasvihuone meinasi lähteä maailmanmatkalle kun ovi irtosi tuulessa ja kun puuskat pääsi sisälle niin sehän meinasi repiä koko keksinnön palasiksi. Samaten terassin valokatteet vaikuttivat siltä että haluavat olla ennemmin riippuliitäjiä tai jotain muita lentäviä juttuja kuin katteita. Joten nukkumisen sijaan kävin sitten taiteleimassa vähän lisää ruuveja katteisiin ja pikakorjauksena ruuvailin kasvihuoneen oven kiinni karmeihin ja lisäilin muutaman riman pitämään muoveja paikoillaan. Aikaisemmin illalla piti tehdä myös pikakorjaus kylmän parvekkeen ikkunaan, jonka lasia paikoillaanpitävä ruuvi oli melkein irti ja lasi karmeineen hakkasi sitä edelleen ulospäin.

Talon kattopellit sentään vaikuttavat ainakin vielä pysyvän paikoillaan eikä kaatuneita puitakaan näkynyt. Aamulla voi käydä katselemassa onko terassin katteet kestäneet vai onko tuuli piessyt ne aivan palasiksi ja samalla tarkistaa että onko kasvihuoneesta jäljellä mitään muuta kuin pelkkä runko.

Onkos muilla sopuleilla ollut jänniä tilanteita puhurin kanssa? Tai miksei ihan muuten vaan.

  • tasankovasara
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    8
    ·
    edit-2
    1 month ago

    Voe kerpä kuulkaa. Mä päädyin toimistolle tekemään lähipäivän juurikin keskiviikkona. Köröä 130 km suuntaansa lande - Tre - lande. Oli vieläpä niikseen turha reissu, että tarkoitus oli osallistua koulutukseen, jonka luulin olevan paikan päällä, koulutuspaikan osoite kun oli toisella puolen katua meidän toimistolta eikä Outlook-kutsussa ollut Teams tms. -linkkiä. Kävi sitten kuitenkin ilmi, että linkki oli vain unohtunut kutsusta. Istuskelin siis koulutuksen läppärin kanssa toimistolla ja sit takaisin kotiin ajamaan pahimpaan myräkkään. Auto on onneksi Suzukin mainio maastoihme Jimny, jolla matka kyllä taittui, mutta oli kyllä kokolailla vaativin ajosuorite mun uralla. Ensimmäinen aurattu tie tuli vastaan kilometrin ennen kotia, kiitos siitä Karhulan isännälle.

    Legendaarista matkalla nähtyä: kauris ylitti 12-tien, 10 metriä näkyvyyttä, väistetty. Volvokuski perä pimeänä, väistetty. Fiat Punto harjoittelukolmio perässä ohitti mut, respektiä reikäpäälle. Koko kylältä sähköt poikki, joka nollanäkyvyydessä vaikeutti huomattavasti oikean tienhaaran löytämistä. Muutama tuttu yksityiskohta maisemassa osui silmään, ja tiesin että nyt ollaan lähellä seurojentaloa. Ajelin hiljaa ja yritin taskulampulla ikkunasta sihtailla, missä mennään. Sitten sähköt räpsähtivät hetken päällä niin, että seurojentalon pihavalot kävivät päällä ja taas oltiin kartalla.

    Kotona en ensin uskaltanut mennä katsomaan, miten edellisviikolla rakennettu rippumattoilumaja on myrskyn vastaan ottanut. Pytinki oli kyllä insinöörin pieteetillä tehty ainakin yrittämään kestää lumikuormaa. Lopulta uskaltauduin metsään katsastamaan majan, ja sehän oli täydessä ryhdissä kunnioitettavasta lumikerroksesta huolimatta. Ajjaj. Testattua tuli ja kyllä oon polleena.

    Loppujen lopuksi mitään ei siis mennyt rikki, mutta jännää oli Jarin seurassa.

  • ananas
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    8
    ·
    1 month ago

    Voin vaan kertoo että oli hieman mielenkiintonen lukee RSS-syötteestä yhtäkkiä “Hei <oma etunimi>”

    Siellä Suomessa vissiin tapahtuu asioita atm.

  • Onbuu
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    ·
    edit-2
    1 month ago

    Itsellä Jari ei ole aiheuttanut mitään jänniä tilanteita,mutta töistä yksi tyyppi meinasi eilen jäädä kaatuvan puun alle kotimatkalla ja tänään loskanen piha aiheutti hieman harmaita hiuksia meille(töihin) tulleelle täysperärekalla, kun se ei meinannu päästä peruuttamaan lastauslaituriin ja lähtemään pois.

  • QuentinCallaghanMA
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    ·
    1 month ago

    Oli omanlaisensa kokemus polkea pyörällä kauppaan ja takaisin, sen verta kylmä viima. Kuinkahan nopeasti pyörä kulkisi jos siihen kiinnittäisi purjeen?

    • IsoKieroOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      5
      ·
      1 month ago

      Kalajoella on puuskat yltäneet yli 120km/h lukemiin. Pyörä ei varmaan ihan tuota saavuta, mutta sanotaan että “tarpeeksi lujaa”. Lisäbonuksena ohjaamista, jarruttelua tai mitään muutakaan ajamiseen liittyvää ei varmaankaan tarvi murehtia.

  • Zucca
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    1 month ago

    Eilen suurin pelko oli, että pääsenkö vajaavetoisella autollani kotiin, kun viimeiset noin 7km oli sellasta ±20cm märkää hankea. Onneksi on alla suhteellisen uudet kitkat, niin tarvitsi vain pelätä juuttuvansa.

  • IsoKieroOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    1 month ago

    Yle ainakin kertoo että jänniä tilanteita on riittänyt pitkin valtakuntaa.

  • Lootboblin@lemmy.world
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    2
    ·
    edit-2
    30 days ago

    Lähikaupassa kävin ostoksilla ja takaisin tullessa aloin vähän putsaamaan lumia auton päältä. Ei ollut hanskoja edes päällä taikka pipoa. Samalla alkoi rakeita ropisemaan niskaan fleecen raosta. Jätin auton siihen ja talsin takaisin kämpille. Tänään voisi alkaa etsimään talvikledjuja tuolta kaapin nurkasta.

  • XTL
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    2
    ·
    1 month ago

    Junaliikenteessä on kuulemma ongelmia. Epäilemättä muussakin liikenteessä. Omalle kohdalle ei ole vielä sattunut mitään.

  • kusivittula
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    2
    ·
    1 month ago

    jänniltä tilanteilta vältyin mutta tuolla lumipuhurissa kävellessä oli erittäin vaikea hengittää