Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäämässä tällä viikolla kotiin luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

– Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee.

  • Kryomaani
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    14
    ·
    1 year ago

    Tiistaina puoliltapäivin Turun kaupunki kertoi Ylen saamassa tiedotteessa, että Raunistulan koulun vakaviin ongelmiin on löytynyt ratkaisu. Tiedotteen mukaan ratkaisun pitäisi rauhoittaa tilanne koulussa pysyvästi.

    Olisi vain kiinnostavaa tietää että mikä tuo ratkaisu on, nimittäin onko kyseessä ratkaisu koulun mielestä vai ratkaisu myös kiusattujen ja heidän vanhempiensa mielestä. Onhan esim. KiVa-kouluakin pidetty “ratkaisuna” kiusaamiselle vaikka se todellisuudessa osoittautuikin pelkäksi käsienheilutteluksi.

    • peemaa@suppo.fi
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      12
      ·
      1 year ago

      Väkivaltaisen lapsen äiti kiittää muita turkulaisvanhempia koululakosta – lapsi vaihtaa koulua: ”Toivon, että tämä ei tule liian myöhään”

      Turkulaiskoulussa väkivalta- ja uhkatilanteita aiheuttanut lapsi vaihtaa koulua, kertoo lapsen äiti.

      Äiti kertoo, että apua tilanteeseen on haettu ja koulu itsessään on tehnyt voitavansa. Hän ja lapsi pysyvät nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi. Ylellä on tiedossa heidän henkilöllisyytensä.

      – Ongelma on ollut se, että lapsi on oikeasti tarvinnut tukea ja apua. Normaalissa opetuksessa sitä tukea ei ole vain pystynyt enempää antamaan, äiti kertoo Ylelle.

      Äiti on hyvin tyytyväinen, että muut vanhemmat ryhtyivät toimiin koulussa. Hänen mukaansa se oli kaivattu herätys.

      Eli siirretään toiseen kouluun, toivottavasti siellä on sitten sellaisia palveluita mitä kaivataan, ettei koko häslinkiä vain siirretä muiden siedettäväksi.