Adventtikirkkoon kuulunut Veikka Putkisaari puhui ennen eheytyshoitojen puolesta. Sittemmin hän on ymmärtänyt, mikä niissä on pielessä ja miksi niistä ei haluta hiiskua ulkopuolisille.

  • limecyanide@kbin.socialOP
    link
    fedilink
    arrow-up
    11
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Toki! Pahoittelut, postasin linkin puhelimella ja saavuin kotiin hetki sitten. Tässä nyt jonkinlainen tiivistelmä:

    Putkisaari muistelee menneisyyttään adventtikirkossa ja sitä, kuinka nuoret on helppo saada uskomaan kirkon oppiin “oikeasta” ja “väärästä” seksuaalisuudesta. Hän uskoi itsekin, että seksuaalisuutta voisi “korjata” samalla tavalla, kuin synnistä puhdistaudutaan, kunnes joutui itse eheytyksen kohteeksi.

    Eheytyshoidoissa hyödynnetään runsaasti näennäistieteellisiä menetelmiä, kuten psykologiasta tuttuja termejä, mutta vääristyneistä lähtökohdista. Syytä seksuaalisuuteen etsitään lapsuuden kiintymyssuhteista, vaikka nykytutkimukset eivät tue tällaista korrelaatiota. Esimerkiksi miesten välisen homoseksuaalisuuden väitetään johtuvan naisvihasta ja hoitoihin osallistuvia ohjataan sukupuolistereotyyppisiin harrastuksiin osana “parannusta”. Putkisaaren mielestä eheytyshoito vain kaventaa yksilön seksuaalisuutta ja voi pahentaa mielenterveysoireita, etenkin, kun nuoria osallistujia ei päästetä ulkopuolisen, “maallisen” hoidon piiriin. Eheytyspiirit tiedostavat ristiriidan toimintansa ja yhteiskunnan arvojen välillä, sillä eheytettyjä ohjeistetaan pysyttelemään hiljaa kokemuksistaan ja eheytystoiminnasta.

    Putkisaari kannattaa eheytyshoitojen kieltämiseen tähtäävää kansalaisaloitetta ja uskoo sen läpimenon normalisoivan homoseksuaalisuutta kirkkokunnissa, kun epäterve kulttuuri oikeasta ja väärästä seksuaalisuudesta menettää jalansijaa.

    • Kryomaani
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      12
      ·
      edit-2
      1 year ago

      Putkisaari kannattaa eheytyshoitojen kieltämiseen tähtäävää kansalaisaloitetta ja uskoo sen läpimenon normalisoivan homoseksuaalisuutta kirkkokunnissa, kun epäterve kulttuuri oikeasta ja väärästä seksuaalisuudesta menettää jalansijaa.

      Toivoa sopii, mutta näkisin tämän vähän yltiöoptimistisena kantana kirkon toimintamalleihin. Yleensä kun kirkolta kielletään jotain, lopettamisen sijasta siellä opitaan ainoastaan piilottamaan toiminta paremmin. Kirkko on hämärähommien piilottelun maailmanmestari, mikä näkyy mm. siinä kuinka hyvin kirkon sisäiset seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset lakaistaan järjestelmällisesti maton alle. (Kyllä, myös kotimainen evankelilais-luterilainen kirkko: Suomen valtakirkon suojissa tapahtunut laajaa seksuaalista hyväksikäyttöä, Kirkon pedofiliakeskustelu paljasti uusia hyväksikäyttötapauksia, Luterilainen kirkko ei ole tehnyt pedofiliaselvitystä, Piispa: Kirkko on sulkenut silmänsä pedofilialta)

      Suomessa eheytyshoitoja ovat tarjonneet ja tarjoavat edelleen mm. entinen Aslan ry joka tunnetaan nykyään nimellä Suomen Elävät Vedet ry (MTV, YLE). Tämän vuoden kesäkuussa he ovat näennäisesti irtisanoutuneet “eheytysterapiasta” nettisivuiltaan löytyvän puheenjohtansa lausunnon mukaan:

      Meitä syytetään usein ”eheytysterapian” harjoittamisesta, jonka tavoitteena olisi muuttaa ihmisten seksuaalista suuntautumista. Sen lisäksi väitetään, että se aiheuttaisi henkistä kärsimystä ja itsetuhoisuutta.

      Haluan tehdä selväksi, että emme harjoita tai tarjoa “eheytysterapiaa”. Ensinnäkin kaikki kursseillemme osallistujat ovat yli 18-vuotiaita ja tulevat sinne vapaaehtoisesti. Hakuprosessin kautta pyritään varmistamaan, että osallistujilla on riittäviä henkisiä voimavaroja ja riittävä elämänhallinta osallistumiseen. Ketään ei pakoteta mihinkään.

      …Mutta muualla sivuillaan mainostavat toimintaansa edelleen mm.:

      Elävät vedet on eheytymis- ja opetuslapseusohjelma, joka auttaa ihmisenä, miehenä ja naisena elämisen ongelmissa. Keskeinen tavoite on johtaa syvempään Jumalasuhteeseen ja sitä kautta oman persoonan ja ihmissuhteiden eheyteen.

      Elävät Vedet-ohjelmassa huomioidaan erityisesti ne, joilla on ongelmia tunne- tai läheisriippuvuuden, itsevihan, seksiriippuvuuden, seksuaalisen hyväksikäytön seurausten tai samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen kanssa.

      Tämä ei missään nimessä ole argumentti olla kieltämättä näitä vahingollisia hoitomuotoja, päinvastoin. Lähinnä yritän sanoa että uskonnollisten yhdyskuntien sisällä tapahtuvan toiminnan aidosti toimiva säätely niiden ulkopuolelta on pelkkää toiveajattelua eikä tällainen lakikaan olisi hopealuoti joka lopettaisi uskontoon perustuvan ihmisten vahingoittamisen yhdessä yössä, etenkin sen valvomisen vaikeuden vuoksi.

      Eli, TL;DR: Kun jostain kirkon & uskovaisten toimintamallista tulee ympäröivässä yhteiskunnassa moraalisesti paheksuttavaa ja/tai kiellettyä, he eivät lopeta vaan painuvat syvemmälle maan alle, joka ikinen kerta.

    • SaakoPaahtaa@lemmy.world
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      5
      arrow-down
      7
      ·
      1 year ago

      Kiitos! Mutta joo ei mitään uutta auringon alla (paitsi Putkisaarelle). Toivotaan että homma järkevöityy.

      Homoseksuaalisuus naisvihaa :D