Mutta miksi unisex-vessat herättävät näin paljon keskustelua ja tunteita?

Kritiikissä nousee esiin erityisesti vessojen epäsiisteys. Kauppakeskus Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak kertoo, että sotkuisuus oli suurin syy asiakkaiden tyytymättömyyteen, vaikka vessat siivotaan kahdeksan kertaa päivässä.

Palautteen ja julkisen keskustelun perusteella jotkut naiset myös kokevat olonsa yhteisvessoissa turvattomaksi tai muuten epämiellyttäväksi: esimerkiksi meikkaaminen on kurjaa, jos mies pesee käsiä vieressä.

Myös miehet kaipaavat yksityisyyttä, jos esimerkiksi unisex-vessassa on pisuaareja.

  • Ananääs
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    5
    arrow-down
    2
    ·
    1 year ago

    Itse tälleen ei-binäärisenä ja olemukseltani melko androgyyninä ihmisenä soisin kyllä muutettavan enemmänkin vessoja kaikille sopiviksi. Tietty sellaiset yksittäiset vessat olisi useimpien kannalta paras ratkaisu, mutta varmasti kalliimpia toteuttaa kuin koppimalliset. Oodi on mun mielestä hyvä esimerkki toimivasta vessa"maailmasta", jossa ei tartte tehdä numeroa asioista. Avara aula, jossa on käsienpesualtaat, lisää myös tilan turvallisuutta. Jos kaipaa enemmän yksityisyyttä niin menee sitten ylempään kerrokseen vessaan. Enemmän mun mielestä on ideologista huumaa peräänkuuluttaa tasa-arvoa mutta olla tekemättä mitään asialle – esim useammassa museossa (mm Kiasmassa) nimetään tila syrjinnästä vapaaksi ja julistetaan oikeutta olla oma itsensä, mutta kaikki vessat on kuitenkin binäärisiä. Järjestelykysymyksiä nämä pitkälti ovat, mutta tuntuu, että nimenomaan se transfoobinen aines kokee uhkana ihmisten eri tarpeita nykyistä paremman mukailevat järjestelyt.