Mäkisen mukaan poliisin tekninen tutkinta on käynyt paikalla sunnuntaina. Poliisi ei ota kantaa mahdollisiin terroristisiin tarkoituksiin.

Mäkisen mukaan tutkinta ei ole siinä vaiheessa, että siitä mahdollisuudesta voisi sanoa mitään. Mäkinen toistaa, että tässä vaiheessa tapausta tutkitaan törkeänä vahingontekona.

  • keletappi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    2
    ·
    edit-2
    5 months ago

    ”hybridioperaatiota”

    Tuossa miemalan puolella on pikku tuppukylä, luokkaa noin sata piippua tai sinne päin, ja toisella puolen tietä on Karanojan kaatopaikka eli tasan nolla asukasta. Elikkä tämä hypoteettinen operaatio, jos sellainen olisi ollut, niin se oli juuri niin hyvin suunniteltu eli kustu kuin naapurin toilailut tuolla etelämmässä. Eli vahvasti haiskahtaisi kyllä toteutuksen tason osalta tälle.

    Lieneeköhän kuitenkin joku janakkalalainen sienisankari hoksannut tavan ajaa romunsa lähemmäs esiintymiä, ennen kuin välittömästi todennut että hetkinen sienestyshän olikin aivan paska laji ja minullahan olikin juuri nyt tärkeä meno jossakin aivan hiton kaukana. Vaihtoehtoisesti toinen oma arvaus on jonkun paikallisen mc turenki 50cc:n valopääjaoston peltisen selkärangan iridiuminen kärki asialla. Jos olet käynyt joskus turengissa niin tiedät että tämä on vahva ehdokas.

      • IsoKieroOP
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        4
        ·
        5 months ago

        Sivuleikkurit puree huonosti yksittäisiin säikeisiin, kun muut säikeet tulevat leukojen eteen ja pitää nakertaa aivan terien nokalla. Onnistuu toki, mutta vähemmällä hikoilulla pääsee kun käy varastamassa lähimmältä raksatyömaalta isommat pulttisakset ja napsaisee kerralla koko haruksen. Tai jos sattuu että ei pääse paikallisen cramon varastoon niin motonetistä saa sakset 29,90.

      • Zucca
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        2
        ·
        edit-2
        5 months ago

        Kyllähän tuo tosiaan näyttää katkaistulta. Ja nimenomaan yksi säie kerrallaan - jokaisen leikkausjälki erisuuntaan, ainakin noin suummalta osalta. Jos olis leikattu kaikki kerralla, niin tuo näyttäis toisenlaiselta. Toisaalta, jos noissa säikeissä on ollut “kieteistä jännitettä”, niin ne on voinu pyörähtää.

        Alkuperäinen kuva.

      • keletappi
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        2
        ·
        edit-2
        5 months ago

        Toimisikohan ihan vaan sähköpaimen ainakin pieniä sivuleikkureita vastaan. Vähän lisää kumia vaijerin alapäähän ja kunnon kyltit lähelle.

        Noh, joka tapauksessa ainakin nyt lienee selkeää että mitäänhän tuollaisella ei saavuteta koska muut tolpat ja eri operaattorien verkot on sen verran päällekkäin ettei järjestelmä yhteen tolppaan kaadu. Lisäksi löytynee kyky tehdä tapahtuma-ajalta kolmiomittaus kännyköistä muutamaan lähimpään tukiasemaan, mikä jättänee aika lyhyen listan henkilöistä joiden omilla ja naapureiden ovilla käydä jutustelemassa viimeaikaisista eräjormailuista. Jännä myös nähdä katosiko tuolta kaatuneen maston varrelta tai päästä jotakin, siis ilmestyykö kohta joku romuttamolle myymään ylimääristä kuparia, tai toriin kunnon 5G-tukiasemaa tai muuta vastaavaa krääsää sieltä. Tai jostain tiktubesta joku hyppäsin tukiaseman päästä höhöhöö -haaste/tunnustus.

        • IsoKieroOP
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          2
          ·
          5 months ago

          Toimisikohan ihan vaan sähköpaimen ainakin pieniä sivuleikkureita vastaan. Vähän lisää kumia vaijerin alapäähän ja kunnon kyltit lähelle.

          Veikkaan, että tuommoinen alue pitäisi sitten myös aidata, että siihen harukseen ei pääse marjamummot ja rusakot käsiksi. Lisäksi se on aika tukevasti maadoitettu betoniankkuriin, eli pätkä harusvaijeria pitäisi korvata jollain sähköä johtamattomalla materiaalilla, joka ei taida olla aivan yksinkertainen temppu. Lisäksi työkaluissa tuppaa olemaan kumiset kädensijat ja jos ne sattuu puuttumaan niin kumisaappaat ja hanskat riittää vähän tehokkaampaakin paimenta vastaan.

          • keletappi
            link
            fedilink
            suomi
            arrow-up
            2
            ·
            5 months ago

            Niin siis ajattelin että olisi tosi paksu eriste vaan vaijerin alapäässä jonnekin muutaman metrin korkeuteen, ja isot varoitukset siitä että on kauhea jännite vaijerin haruksessa, oikein hengenvaarallinen. Itse sähköpaimen olisi sijoitettu potentiaalisen tihutyön tekijän korvien väliin. Kustannukset olisi nuo eristeet ja kyltit.

            • IsoKieroOP
              link
              fedilink
              suomi
              arrow-up
              2
              ·
              5 months ago

              Mopojonneosastoon tuommoinen saattaisi ehkä toimia, ainakin siihen asti että joku käy nakkaamassa rautaputken haruksia vasten kipinäshown toivossa. Valtiotason kiusantekoa kohtaan tuollaisella tuskin on merkitystä, katkaisukeinoja kun on niin valtavat määrät. Jos joku tosissaan maston haluaa nurin ja pelkää sähköiskuja niin veikkaisin että osaava ampuja ja .308 riittää, mutta aiheuttaa toki enemmän meteliä ympäristöön.