Uutinen päivittyy, mutta oleellisin osa on tässä:

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ilmoittanut sunnuntaina luopuvansa presidenttiehdokkuudestaan.

Hän ei siis ole enää ehdolla toiselle presidenttikaudelle.

Biden ilmoitti asiasta sunnuntaina viestipalvelu X:ssä.

Presidentti kertoo sosiaalisessa mediassa julkaistussa kirjeessä luopuvansa presidenttiehdokkuudesta demokratian ja koko Yhdysvaltain kansakunnan vuoksi.

Biden myös ilmoitti kirjeessä pitävänsä puheen amerikkalaisille myöhemmin.

  • IsoKieroOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    8
    ·
    5 months ago

    Onhan tuosta viitteitä ollut ilmassa, mutta nyt tuo on ihan virallista. Jatkajasta ei ole kuin spekulaatiota, mutta eiköhän sekin sieltä selviä. Kyllähän tuo rapakontakainen pressa vaikuttaa täälläkin (ihan suoraa Suomessakin, mutta enemmän toki EU/Ukraina osastolla) elämään ja mielelläni näkisin siellä johdossa muita kuin korviansa paketoivia setämiehiä rakentamassa uutta sisällissotaa.

    Jänniä aikoja.

  • Zucca
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    5
    ·
    5 months ago

    Luin jostain, että byrokratiaa ajatellen Kamala Harris olisi helpoin vaihtoehto, kun kampanjaan oleva rahasto olisi suoraan Harrisin käytettävissä koska kuuluu samaan “osastoon” Bidenin kanssa. Ja kaiketi muutenkin ihan varteenotettava vaihtoehto.

      • Jourei@lemm.ee
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        3
        ·
        5 months ago

        Toivottavasti ei ole nimensä veroinen.

        Että sattuikin kirjainyhdistelmä muodostamaan tämänkin nimen/sanan… :D

        • QuentinCallaghanMA
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          3
          ·
          5 months ago

          Voi sitä nerokkaiden sanaleikkien määrää uutisotsikoissa jos Kamalasta tuleekin presidentti :D

          Bidenin poisjättäytyminen oli aika vääjäämätön valinta, koska hänen esiintymistään ja heikentynyttä olemustaan oli seurattu jo pitkän aikaan huolestuneina, ja kesäkuinen epäonnistunut vaaliväittely Trumpin kanssa oli monelle demokraatille viimeinen pisara. Harris oli toivottu piristysruiske, ja nyt Trump onkin se vanhin ja kyvykkyydeltään huolestuttavin ehdokas.

  • XTL
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    1
    ·
    5 months ago

    Riski ja mahdollisuus. Tässä varmasti menetetään ääniä mutta onhan se aivan oikea päätös. Voi vain toivoa että lopputulos olisi siedettävä.