Äänestin r/Suomessa protestin puolesta ja totesin, että olen valmis siirtymään keskustelemaan muualle. Ajattelin, että r/Suomen käyttäjät siirtyvät Sopuliin samaan tapaan kuin MuroBBS:n käyttäjät siirtyivät aikanaan TechBBS:ään. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että näin ei ole käymässä ja että r/Suomen korvaajaksi onkin nousemassa Redditin r/suomiavoin. Kyseinen subreddit on aktiivisempi kuin tämä palsta.

En ole sillä tavalla ideologinen, että väkisin käyttäisin Sopulia jos Reddit osoittautuu sittenkin aktiivisemmaksi keskustelupaikaksi; käytänhän minä Facebookiakin kun en pidä realistisena että seuraamieni ryhmien (esim. taloyhtiöni ryhmä) keskustelu siirtyisi muualle. En myöskään usko saavani taivuteltua kaikkia perheenjäseniäni ja tuttujani luopumaan WhatsAppin käytöstä. Twitteriä en sillä tavalla seuraa, mutta esimerkiksi Sauli Niinistö taitaa edelleen postailla sinne Mastodonin sijaan.

Tältä pohjalta kysyn: miten te muut uskotte käyvän ja kuinka aiotte itse toimia?

  • Gekkonen
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    ·
    1 year ago

    Oletan, että Discordista luopuminen oli vaikeaa, koska sille ei ollut korvaajaa / muut käyttäjät eivät halunneet siirtyä? Vai onko sille jotain varteenotettavia vaihtoehtoja? Käytän itse yhä irkkiä, mutta se on vähän vaikea myytävä nykyään.

    • Ninmi
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      9
      arrow-down
      1
      ·
      1 year ago

      Muut eivät halua siirtyä, myös senkin takia että oikeasti varteenotettavia vaihtoehtoja ei ole. Matrix/Element on olemassa kyllä, mutta Elementin UX on lievästi sanottuna karu ja voice-kanavat taitaa puuttua edelleen.

      • ptman
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        2
        ·
        1 year ago

        Voice (video) kanavat on kai betassa

    • yrmyli
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      1
      ·
      1 year ago

      Kaverit alkaa siirtymään hiljalleen Elementin puolelle. Se on ihan kiva alusta pienen totuttelun jälkeen.