Alkuperäisessä merkityksessään jargon on jonkin ammattiryhmän sisäistä asiantuntijapuhetta. Siinä tehtävässä sillä on Laura Niemen mukaan yhä paikkansa.
Haitallista puhetavasta tulee siinä vaiheessa, kun kuulija ei ymmärrä.
– Joku voi ihan vilpittömästi ajatella, että nyt keksin hyvän termin, että rajapinta onkin yhdyspinta ja se tarkoittaa eri asiaa. Jyrätään se sitten läpi organisaatiossa. Ei välttämättä tulla ajatelleeksi, että ihmiset, jotka vaikka nyt työskentelevät siellä yhdyspinnoilla, eivät kehitä työtään kielen avulla. Heillehän se aiheuttaa tunnereaktion, joka ei ainakaan lisää motivaatiota.
Onkohan päässy käymään niin et kun työelämä on tehostunu vuodesta toiseen, jotkut on jääny ilman mielekästä tekemistä ja ne on alkanu keksimään näitä termejä aikansa kuluksi. Vai onkohan se ihan oikeasti joidenkin duunia keksiä näitä.
Tuskin kukaan jargonia nyt tarkoituksella tai ainakaan tietoisesti keksii. Kuten Niemi artikkelissa kertoo niin jargonia käyttämällä ihminen tuntee olevansa alansa osaaja, mutta näin ei selvästikään aina ole. Näissä tapauksissa ihmisellä ei ole käsitystä siitä, että jargoni tarpeettomasti mutkaistaa viestintää. Siihen vaikuttaa osaltaan myös se, jos käyttää termejä (tietämättään) väärin. On eri asia, jos käyttää hyvin määriteltyjä ja alaan vakiintuneita termejä. Yleensä termejä käytetään juuri siksi, että niillä on vakiintunut merkitys. Toisaalta pitää sitten miettiä, että miten asioista viestitään ns. maallikolle niin, että hän ymmärtäisi asian. Voisi kuvitella, että yksinkertaistaa voi myös niin, ettei merkitys matkalla häviä. Eli viestinnän olisi hyvä olla täsmällistä, paikkaansapitävää ja selkeää.
Näin IT-alalla jargon terminä on kyllä hyvinkin tuttu ja ihan syystä käytetään alan jargonia (tai ehkä paremminkin ammattisanastoa) kun termit ovat vakiintuneita ja hyvinkin yksiselitteisiä. Jos ei ole perehtynyt vaikkapa lähiverkkojen toimintaan ja niiden reitittämiseen, niin eipä ne lyhenteet ja käytetyt sanat paljon asiasta kerro, mutta muut ammattilaiset ovat hyvin äkkiä kärryillä siitä missä mennään. Muilla aloilla on tietty omansa, lääketiede nyt ainakin nousee mieleen missä itse kyllä tipun kärryiltä melkoisen nopeasti, mutta ammattilaiset tietää tasan tarkkaan mistä puhutaan.
Ja tuolla jutun kuvailemalla paskanjauhantabingolla ei ole kovin paljon tekemistä sen ammattislangin kanssa. Ensimmäinen kun on ihan konkreettista tarvetta varten olemassa (että asiansa osaavat tietävät tasan tarkkaan mistä puhutaan) ja toinen on sitten lähinnä puhujan oman egon masturbointiin kun knoppisanastoa käyttämällä voi tehdä itsestään fiksumman oloisen tai ainakin tärkeämmän kuuloisen kuin välttämättä oikeasti onkaan.
Ja ainakin omalla alalla niille typeille, jotka puhuvat sujuvasti sekä ammattisanastoa että tavan sukankuluttajaa ja osaavat riittävällä tarkkuudella selittää termit ja niiden takana olevat tekniikat alaan vihkiytymättömälle tuntuu hommia löytyvän. Eli juuri niinkuin sanoit, viestinnän pitää olla täsmällistä ja selkeää. Erona on vain että muiden alalla olevien kanssa selitykset ovat paljon lyhyempiä ja teknisesti yksityiskohtaisempia kuin ei-asiantuntijoiden kanssa ja ainakin itse mittaan ammattitaitoa paljon myös sillä miten hyvin jälkimmäisten kanssa osaa toimia. Toki seassa on sitten niitä oman elämänsä rokkitähtiä, jotka eivät edes yritä tehdä yhteistyötä muiden kanssa, mutta varsinkaan nykyään sillä ei ole niin isoa merkitystä vaikka olisi millainen verkkoguru tai koodijeesus jos tehdystä työstä ei kukaan muu ota mitään tolkkua, riippumatta siitä miten teknisesti hieno tai muutoin tehokas tehty ratkaisu olisi. Näille rokkistaroillekin on toki paikkansa, mutta niitä paikkoja on hyvin harvassa.
Tätä juuri tarkoitin. Itse yhdistän tämän knoppisanaston käytön siihen, että kielestä on monella ei-humanistisella alalla tehty pelkkä irrallinen viestimisen väline, minkä lisäksi käytetään kökköjä lauserakenteita, mikä ei auta viestin perillemenossa. Toki tämä liittyy enemmän viestintään, mutta jotenkin mielestäni näkyy myös se, että kieltä ei arvosteta enää samalla tavalla kuin ehkä aikaisemmin. Aika monella puhujalla kielestä puuttuu syvyys ja siitä on tullut jotenkin tasapaksua. Ks. keskustelut (erilaisten tekstien) lukemisen tärkeydestä JA lukutaidon heikkenemisestä sekä nyt tämä kirjojen alvin nostaminen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.