Alkuperäisessä merkityksessään jargon on jonkin ammattiryhmän sisäistä asiantuntijapuhetta. Siinä tehtävässä sillä on Laura Niemen mukaan yhä paikkansa.
Haitallista puhetavasta tulee siinä vaiheessa, kun kuulija ei ymmärrä.
– Joku voi ihan vilpittömästi ajatella, että nyt keksin hyvän termin, että rajapinta onkin yhdyspinta ja se tarkoittaa eri asiaa. Jyrätään se sitten läpi organisaatiossa. Ei välttämättä tulla ajatelleeksi, että ihmiset, jotka vaikka nyt työskentelevät siellä yhdyspinnoilla, eivät kehitä työtään kielen avulla. Heillehän se aiheuttaa tunnereaktion, joka ei ainakaan lisää motivaatiota.
Onkohan päässy käymään niin et kun työelämä on tehostunu vuodesta toiseen, jotkut on jääny ilman mielekästä tekemistä ja ne on alkanu keksimään näitä termejä aikansa kuluksi. Vai onkohan se ihan oikeasti joidenkin duunia keksiä näitä.
Tätä juuri tarkoitin. Itse yhdistän tämän knoppisanaston käytön siihen, että kielestä on monella ei-humanistisella alalla tehty pelkkä irrallinen viestimisen väline, minkä lisäksi käytetään kökköjä lauserakenteita, mikä ei auta viestin perillemenossa. Toki tämä liittyy enemmän viestintään, mutta jotenkin mielestäni näkyy myös se, että kieltä ei arvosteta enää samalla tavalla kuin ehkä aikaisemmin. Aika monella puhujalla kielestä puuttuu syvyys ja siitä on tullut jotenkin tasapaksua. Ks. keskustelut (erilaisten tekstien) lukemisen tärkeydestä JA lukutaidon heikkenemisestä sekä nyt tämä kirjojen alvin nostaminen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.