Sisäministeriö asettaa lainsäädäntöhankkeen arvioimaan ja valmistelemaan biometristen tietojen käsittelyä koskevien säännösten muuttamista.
Sisäministeriössä valmistui vuosi sitten selvitys sormenjälkitietojen käytöstä kaikkein raskaimpien rikosten tutkinnassa.
Selvityksen mukaan biometrisista tiedoista olisi hyötyä erityisesti vakavimpien rikosten estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Selvityksessä kävi myös ilmi, ettei lakihankkeelle ole ehdottomia esteitä, kunhan sääntelyssä noudatetaan EU-oikeuden ja perustuslain reunaehtoja.
Kun biometrisiä tunnisteita alettiin keräämään, oli pelko että tunnisteista koostuvaa tietokantaa käytetään väärin. Siksi tietokannan käyttö rajattiin vain asiakirjan oikeellisuuden totentamiseen ja onnettomuuden tai rikoksen uhrin muuten tunnistamattomaksi jäävän vainajan tunnistamiseksi.
Oli varmaan jo silloin selvää että tietokannan tietojen käyttäminen muuhun on vain ajasta kiinni. Ongelma on että tietokannassa olevat tunnisteet ei liity selvitettävänä olevaan rikoksen tekemiseen. Tunniste on rekisterissä koska sen haltija halusi vaikka passin. Jos sama henkilö on ollut rikoksen tekoalueella, sen passia varten jättämä tunniste voi löytyä rikokseen liittymättömästä esineestä. Se ei liitä sitä siihen rikokseen, mut tulevaisuudessa poliisi kerää sen yhtälailla talteen kuin vaikka murha-aseen.
Se tarkoittaa että tulee olemaan tilanteita, joissa poliisi on kerännyt vaikka karkkipaperin rikospaikan läheltä, josta löytyy henkilön sormenjälki. Henkilö tulee silloin liitettyä rikokseen, vaikka sillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Eikä sormenjälkirekisteriä saa käyttää sen oikeasti tekemän rikoksen, eli roskaamisen, selvittämiseen.
Vanha kunnon autoritäärien ykkösargumentti, won’t somebody think of the children. Tämän tullessa keskusteluun voidaan aina välittömästi havaita että logiikka ja faktat ovat jättäneet keskustelun ja jatkossa kaikki vastustajat lytätään vetoamalla tunteisiin: “Ai sinä puolustat lapsenraiskaajia?” Bäng, ja todistustaakka on poissa.
Ei lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan torjunta ole mikään tekosyy jota voisi jostain syystä käyttää ilman konkreettisia perusteluita. Olisihan se kivaa että niitä saataisiin estettyä, mutta realiteetti on se että tällä argumentilla voidaan perustella ihan mitä tahansa yksityisyydensuojan heikennyksiä. Kyllä, ihmisten lukitseminen pieniin häkkeihin joissa on 360 astetta kuvaavat valvontakamerat varmasti estäisi ainakin yhden seksuaalirikoksen, mutta tekeekö se siitä perusteltua? Kun tällainen heitetään ilmoille niin sitten pitäisi olla konkreettista dataa kuinka suuressa osassa rikoksista aidosti uskotaan että ratkaisu jäi kiinni sormenjäljistä (kokonaan toinen matopurkki on tietysti se että ikuisesti lisää oikeuksia janoavalla poliisilla on valtava eturistiriita raportoida tällaista dataa rehellisesti).