Kiitos tästä. Itse kävin äänestämässä ja nyt ainakin tuntuu siltä että tuo liberalismi-oikeistopopulismi-painajainen saattaa kohta mennä ohi.
Pienituloisena tunsin heti voimaan astuvat lakimuutokset - pikkasen vähemmän tukea tuossa, pikkasen suurempi omavastuu siellä, kaikki kallistuu muutenkin ja yhtäkkiä rahat eivät riitä enää.
Saatat olla suht. pettynyt siinä vaiheessa kun valta seuraavan verran vaihtuu, kun vaikka oikeistopopulismista päästäisiin eroon, niin liberalismista ei oikein pääse. Suomi on kuitenkin liberaali demokratia (meillä on esimerkiksi vapaat vaalit, sananvapaus yms.) eikä juurikaan mikään puolue, suuri tai pieni, halua liberalismista tai liberaaleista arvoista eroon. Ehkä just joku VKK saattaisi, mutta sitä ei lasketa.
Sama menee myös ns. “neoliberaalin” politiikan kanssa, tosin siinä myöskin vaikuttaa se että ko. termiä käytetään useimmiten vaan leimakirveenä. Ja no, jos tarkoituksena olisi profiloida Kokoomuksen politiikka libertäärisenä niin siinä mennään metsään ja pahasti. Enintään hallituksen politiikka on ollut epäpätevää ryöstökapitalismia. Eivät ole edes tehneet sitä kunnolla.
Ja voin sanoa että vaikka hallituksen epäpätevä räpistely ei ole hirveästi auttanut ihmisten ahdinkoa, ja varmasti on monessa paikassa vaan pahentanut sitä, niin huomauttaisin että paljon on rahan riittämiseen vaikuttaneet monet maailman suhdanteet ja markkinoiden heilahtelut esimerkiksi Yhdysvaltain tullikaaoksen takia.
Ja voin sanoa että vaikka hallituksen epäpätevä räpistely ei ole hirveästi auttanut ihmisten ahdinkoa, ja varmasti on monessa paikassa vaan pahentanut sitä, niin huomauttaisin että paljon on rahan riittämiseen vaikuttaneet monet maailman suhdanteet ja markkinoiden heilahtelut esimerkiksi Yhdysvaltain tullikaaoksen takia.
Ja keneltä leikataan? Sosiaalipalveluista ja vähätuloisilta. Toisessa olen töissä, toinen olen. Ei toki Demaritkaan tule luomaan meille silkkaa sosialistista taivasta, mutta parempi kuin nyt sen pitää olla.
Yhtään tippaakaan mitenkään väheksymättä ihmisten epäilemättä hyvin todellista ahdinkoa täytyy jutusta yksi lainaus nostaa kuitenkin pöydälle:
Köyhillä viitataan Tervolan mukaan sellaisiin kotitalouksiin, joiden rahat eivät riitä yhteiskunnassa normaalina pidettävään elintasoon.
Sitä en nyt tiedä, onko tuo laskenta muuttunut johonkin päin tai että mihin tilastolokeroon Tervola nyt tarkalleenottaen viittaa, mutta mitä olen jotain noita “köyhyyden” rajoja nähnyt niin ne ovat kyllä omaan elämäntapaan verrattuna melkoisen kovia. Suuruusluokkaa suunnilleen satoja euroja kuukaudessa vaatteisiin per pää, useita (kalliihkoja) harrasteita perheessä, ulkomaanloma tai laskettelureissu koko perheellä kerran vuodessa, ravintolaillallisia säännöllisesti jne.
Itse en mitenkään päin, varsinkaan nykyään, voi sanoa olevani köyhä ja toki rahat tulee kulutettua vähän eri arvopohjalta, mutta mitä tässä on lomareissuja ja muuta touhuamista koko perheellä tullut katseltua niin jos 5 henkeä raahaa edes kotimaassa mihinkään muualle kuin karavaanarialueelle tekemään hiekkakakkuja niin viikossa humahtaa tonni poikineen, ja jos sen kiimaliiterin joutuu vuokraamaan niin halpaa se ei ole sekään.
Eli pointtina siis, että se “normaalina pidettävä elintaso” vaihtelee aika paljon yksilöittäin ja asuinalueittain. Elämisen kustannukset lapsettomana pariskuntana vuokrakaksiossa kun on vähän toista kuin omakotitalossa lapsiperheen kanssa ja jos näitä vaihtoehtoja yrittää sulloa samaan muottiin ja mittareihin niin metsään menee aika lujaa.
Itse olen toisinaan ollut vähän näreissäni kun (lapsettomat) sisarukset suunnittelevat että eikö mennä porukalla käymään ravintolassa syömässä kun X täyttää 30 vuotta tms. Sen verran onnellisessa tilanteessa olen, että tuommoisen kyllä lompakko kestää mutta ei tarvitse kovin kummoinen salaattipöytä + annosruoka -ravintola olla että kun maksaa 5 henkeä niin 200€ menee niin että pölinä käy. Idean ehdottaja taas pärjää 40-50€ budjetilla ja syö/juo vielä vähän paremmin.
Itsekin olen aikanaan ollut tilanteessa, että se raha on ihan oikeasti ollut tiukassa, vuokrarästejä ulosotossa ja tilanne muutenkin yhden lounaan päässä katastrofista, ja sitä aikaa ei ole yhtään ikävä. Mutta tuo “yhteiskunnassa normaalina pidettävä elintaso” on hyvin epämääräinen mittari ja jos johonkin tuommoiseen määreeseen ei yllä ei tarkoita automaattisesti sitä että olisi köyhä, ainakaan sillä tavalla kuin minä termin ymmärrän.
Määritelmästä riippuen köyhyys on noin 50…60% mediaanitulosta. Sen on nähty olevan summa jolla alkaa olla vaikea kahdellakaan palkalla (tai muulla tulolla) ylläpitää perhettä tavalla joka ei syrjäytä lapsia yhteiskunnasta.
Pikaiseen googlattuna 2022 tilastojen mukaan tuo mediaani heiluu reilusta neljästä tonnista vähän reiluun tonniin, asuinpaikasta riippuen. Yläpäässä vähemmän yllättäen Westend ja muita Helsinkiläisiä postinumeroita, toisessa päässä opiskelijoita ja pieniä kuntia vähän pitkin maata (Pudasjärvi, Kuhmoinen, Suonenjoki…).
Eli tuolla mittarilla vähän karkeasti Westendin “köyhät” tienaavat enemmän kuin mediaanipalkansaaja Ilomantsissa. Se nyt on selvää että jos lapsiperheeseen tulee molempien vanhempien tuloina yhteensä vähän toista tonnia niin tiukkaa tekee, sama missä asuu, mutta määritelmällisesti tuohon lokeroon pääsee myös yli 4 tonnin yhteisillä kuukausituloilla.
Se, mikä nyt sitten kenellekin on paljon ja vähän jääkööt ajatusleikiksi, mutta pointti on kumminkin että jos koko maa yritetään sulloa yhteen muottiin niin onhan se aika irvokasta lukea iltahömppää jos uutisoidaan että vuodessa pitäisi vähintään yksi lapinloma saada tehtyä jos samalla pitää miettiä että miten rahat saa riittämään edes vuokraan ja ruokaan.
Ja, edelleen, en nyt yhtään yritä väittää etteikö ongelma olisi todellinen. Hallituksen leikkurit ovat monessa kohtaa osuneet samoihin yksilöihin ja jos jo valmiiksi kiikkuu aivan rajoilla että pysyykö pakka kasassa vai ei niin pienikin muutos saattaa olla suorastaan katastrofi. Ja jos tilanne jatkuu pidempään niin nuo ongelmat kasvavat kyllä ihan yhteiskunnankin tasolla näkyviksi ongelmiksi monella tapaa.
Halusin vain kiinnittää huomiota siihen, että tuommoinen yleistävä mittari ei aina oikein toimi.
Se mediaani on kansallinen eikä postinumeron mukaan, juuri siksi ettei se numero heilu kuvaamallasi tavalla.