Bongaatko kotoasi mahdollisen zombin – väärässä paikassa lymyilevän tai kaltoin kohdellun litiumioniakun tai litiumpariston? Laatikossasi piilotteleva, lattialle tipahtanut tai sekajätteen sekaan hautautunut akku tai paristo on turvallisuusriski, joka kannattaa ottaa tosissaan.

Näitä on alkanu kerääntymään, kun monessa laitteessa on teholähteenä litiumakku. Jos ei muuten niin puhelimessa tai läppärissä, siinä mikä ei ole ollut kuuteen vuoteen päällä ja odottaa laatikostossa sitä hetkeä että jaksaisi tarkistaa sen ettei sinne ole jäänyt mitään tärkeää.

Taskulampuissa voi olla litiumpatterit sisällä, koska ne antaa eniten tehoa ja toimii pakkasessakin. Myös siinä lampussa mikä on sen puhelimen tai läppärin vieressä odottamassa sähkökatkoa, jota ei ole tullu kolmeen vuoteen.

Tai ehkä on jo niin valaistunut että on teipannut käytöstä poistettujen teholähteidensä virtanavat ja varastoinut ne isomman erän poiskuljettamista varten siihen samaan laatikostoon, niiden 5 vuotta vanhojen joulukorttien alle, jota ei henno heittää pois kun kerrankin joku oli laittanut korttilistalleen.

Jos joku muu kuin joulukorttijuttu on tuttu, tämä sivusto on sinua varten. Vaikka yksittäisen litiumakun tai -patterin syttyminen on epätodennäköistä, niiden jatkuva lisääntyminen aiheuttaa vääjäämättä sen että niiden aiheuttamat palot tihenee. Palojen torjumiseksi oikea litiumakkujen ja -paristojen käyttö ja kaytöstä poistaminen on tärkeää. Käytön aikana, jos se on mahdollista, akku tai paristo kannattaa tutkia välillä. Ne kertoo ongelmistaan esim. pullistumalla poikkeuksellisesti, kuumenemalla poikkeuksellisesti, pitämällä ääntä tai vuotamalla. Jos akku on mekaanisesti vaurioitunut, se pitää poistaa käytöstä heti.

Kun teholähde otetaan pois käytöstä, sen oikosulkuun meneminen estetään teippaamalla sen navat, eli ne metalliliuskat akussa tai patterissa, josta sähkö karkaa laitteeseen. Kun se on tehty, akut ja patterit voi toimittaa muovipussissa paristoja ja pienakkuja vastaanottaviin paikkoihin. Jos laite jää sen jälkeen käyttämättömäksi, sen voi toimittaa sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kierrätykseen. Muista kirjoittaa tähän kappale miten tallennusvälineen tai -piirin sisältävä laite tyhjenntään tietoturvallisesti ettei kotivideot pääse vuotamaan.

  • Geometrinen_Gepardi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    22 days ago

    Kännykät yms. kiinni liimatut laitteet joissa on LiPo-akku on vittumaisia tästä syystä kun kaikki paitsi normaali käyttö johtaa akun turpoamiseen ja tulipaloriskiin.

    • peemaa@suppo.fiOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      1
      ·
      22 days ago

      Kiinteät akut on ihan suoraan osa suunniteltua vanhenemista. Usein muu elektroniikka jaksaisi jatkaa, mut akku ei. Ja kun akun joutuu vaihdattamaan korjauksenomaisesti, se on kustannus lisää, joka varmasti painaa vaakakuppia uuden laitteen ostamiseen. Sit ei valmistajan tartte ku laittaa parhaan akun sijaan huonompi akku laitteeseen ja odottaa et akku hajoaa. Tän tajuttuaan mielellään suuntaa ostojaan kohti laitteita, joissa on irroitettava akku tai patterikäyttöisiin.