Keikkaliput tuli hommattua ja nyt kun täältä lakeuksilta suuntailee kauas pois sivistyksestä kehäkolmosen sisäpuolelle niin sitähän on pieni maalaispoika ihmeissään että pirullako siellä pärjää ja varsinkin että miten sieltä selviää takaisin.

Joten turvaudutaanpa parviälyn puoleen. Reissussa on siis 4 aikuista henkilöautolla. Perjainaina lähdetään liikenteeseen ja parasta aikaa selvitellään airbnb:tä tai sukulaisten nurkkiin pakkautumista vaihtoehtoina pe-la yöpymiseen. Lauantaina on sitten hyvin aikaa ajella vaikka Tampereelta asti Helsinkiin jos ei lähempää yösijaa löydy ja suunnitelmana on joko hommata airbnb jostain, mistä/mihin pääsee paikallisjunilla vielä konsertin jälkeenkin tai sitten katsella suoraan scandiccia tms vaikka Pasilasta tai jostain mihin ihmisittäin kävelee stadionilta.

Mutta, vieläkö paikallisjunat kulkee siihen aikaan kun stadikka hiljenee, onko ne aivan ammuttu täyteen ts. onko riskiä että jää laiturille huutamaan tyhjyyteen ja mihin muuhun olisi syytä varautua? Taksipalvelut on ainakin somen mukaan aivan täyttä kusetusta kiitos Bernerin, mutta mikä lie todellisuus? Uberia tai kumppaneita en ole käyttänyt, kun 100 kilometrin säteellä on ehkä 3 kuskia, joten onko hyvä varautua kirjautumalla johonkin palveluun jo etukäteen?

Ja tietysti kaikki muutkin vinkit kelpaa mitä nyt voi kuvitella tarvitsevansa lauantai-iltana isolla kirkolla tai ainakin sen liepeillä.

  • IsoKieroOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    5 months ago

    Auto kannattaa jättää kauemaksi ja kävellä.

    Tämä on jo laskettu suunnitelmiin, että ei sinne stadionille auton kanssa edes suunnitella vaan kiesi jää majoitukseen ja kuten odotettua niin juomien hinnat on taivaalla, joten ajatus on muutenkin hankkiutua ajokunnosta eroon jo aikaisemmin illallisviinien tms merkeissä. 10€ tuopit alkaa olla täälläkin todellisuutta, lähipitäjässä oli metallimusiikkia livenä muutama viikko sitten ja siellä oli tarjolla jalkovälilämmintä karjalaa 8€/tölkki ilman tuoppia.

    Sporaa varten känniä ja huutamista voisi vielä harkita, mutta säännöllisen housuunkusemisen olen lopettanut kohta 40 vuotta sitten, joten pitää vähän harkita. Kokemushan se tietysti tuokin olisi, edellisen kerran on raitiovaunussa tullut oltua jossain 1991 nurkilla. Laatutaksista maksaa ihan mielellään, mutta ei sitä tuntitolkulla viitsi odotella.