Aikamoista touhua. Kyse siis siitä, kenellä on oikeus osallistua saamelaiskäräjien vaaleihin.

Kun saamelaisaktiivien kommentteja lukee, niin väistämättä tulee mieleen rotujen puhtausoppi. Aika hurjaa. Jos samanlaisten tilalle muuttaisi suomalainen / kantasuomalainen, niin oltaisiin jo aika syvällä.

  • Dewded@lemmy.world
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    12
    arrow-down
    1
    ·
    1 year ago

    Ei mikään helpoin ongelma ratkoa. Saamelaisilla on ehdottomasti oikeus äänestää edustajansa. Vähemmistönä heille on tärkeää, että heidän asiaansa ajavat ihmiset, joille saamelaisten etu on ensisijainen. Katsoin erään dokumentin saamelaisten perspektiivistä jokin aika sitten, jossa korostui myös tärkeys siinä, ettei ulkopuoliset tule heikentämään heidän oikeuksiaan sisältäpäin.

    Silti on hyvin tärkeää tiedostaa, ettei ole mahdollista loputtomiin rajoittaa saamelaisuutta alati pienenevälle puhdasrotuisten ryhmälle. Ironisesti tällä tavoin lopulta luodaan ongelmallinen vallan rakenne, jossa vähemmistö saa päättää enemmistön asioista.

    Oma raadollinen näkemykseni on, että saamelaisten tulee sopeutua globaaliin yhteiskuntaan. Ei ole mahdollista selvitä ilman myönnytyksiä ja yhteistyötä. Sulkeutuneisuus ei kannata. Perinteistä voi ja tulee pitää kiinni, mutta ei yhteisön kustannuksella.

    • Kuolematon
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      8
      ·
      edit-2
      1 year ago

      Saamelaisilla on ehdottomasti oikeus äänestää edustajansa. Vähemmistönä heille on tärkeää, että heidän asiaansa ajavat ihmiset, joille saamelaisten etu on ensisijainen.

      Niinhän se teoriassa on, mutta milläs määrittelet saamelaisen. Onko ikänsä pohjoisimmassa Suomessa asunut ja kolme sukupolvea perinteisiä elinkeinoja harjoittanut inarinsaamea puhuva mies äänioikeutettu saamelainen, jos hänen esivanhempansa ovat kaikki muuttaneet sinne Turusta? Onko koko ikänsä Helsingissä asunut nainen, jolla on yksi saamelainen isovanhempi, mutta joka ei ole koskaan käynyt lapissa tai puhu mitään saamelaiskieltä äänioikeutettu saamelainen? Voitte lukea tämän kappaleen mielessänne vielä niin, että korvaat sanan “saamelainen” vaikka sanalla “suomalainen” niin tulee vähän lisää perspektiiviä.

      Joskus Redditissä käytiin keskustelua asiasta, ja tuotiin esille että tässä olisi kyse siitä että saamelaiskäräjät haluaa savustaa ulos toisinajattelijat määrittämällä heidät ei-saamelaisiksi. Toiset ovat saamelaisempia kuin toiset jne.

  • Totuustorvi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    12
    arrow-down
    3
    ·
    1 year ago

    Koko han-saamelaisuus on niin helvetin tabu asia. No true scotsman jne.

    Ollaan ylpeitä että on “alkuperäiskansa” (ei oikeasti ole) ja samalla kaikki tuo toiminta lyö rasistisuudessaan, vanhoillisuudessaan ja suvaitsemattomuudessaan korville kaikkea sitä mitä nykyään ei saisi tehdä tai ilmaista.

    Ja sitten vielä se elinkeino eli porot, siinähän on kyse 100% eläintehtailusta jossa tuntevia olentoja farmataan tapettavaksi raaka-aineena, ei mitään kunniallista siinä. Aivan yhtä paha mitä possu, nauta ja kanafarmailu. Se voidaan laskea posiksi että elukat saa olla luonnossa melko vapaasti.

    En tunne asiasta erityistä ylpeyttä ja ehkä heidänkään ei pitäisi.

  • Ryppynaru
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    7
    ·
    1 year ago

    Tunnen erään Lappilaisen/Saamelaisen perheen. Molemmilta puolin heidät on “kirkonkirjoissa” kirjattu Saamelaisiksi usean vuosisadan ajan ja kaikki juhalat on pukeuduttu saamenasuihin. Nyt tämän uuden kiistan mukaan he eivät olisi Saamelaisia vain sen takia kun he eivät puhu Saamea kielenä. Valta turmelee vähemmistöissäkin enemmistön. Julkisesti hekään eivät enää uskalla asiaansa tuoda esiin juuri tuon väkivallan pelossa