Ihmiset haluavat tehdä mielekästä, arvostettua, riittävän hyvin palkattua työtä, jossa johto ja työilmapiiri ovat hyviä. Kollegoiden asiallinen käyttäytyminen on tärkeää, mutta vielä parempi on, jos he ovat mukavia.
Mutta jos odotuksemme ja todelliset työolosuhteemme eivät kohtaa, on Ojasen mukaan luonnollista, että annamme työstämme kielteisempiä arvioita.
”Tiedostamme arvokkuutemme ihmisinä paremmin kuin koskaan ennen. Odotamme, että se näkyisi myös työelämässä”, Ojanen kertoo.
Tästä tuli mieleeni, että millaisia kokemuksia Lemmyn käyttäjillä on työelämästä? Hyviä, huonoja? Oletko nyt töissä duunissa, jonka koet mielekkääksi? Mikä työssä risoo ja mikä siinä palkitsee?
Itse sain koulutustani vastaavan vakipaikan puolisen vuotta sitten ja olen sikäli onnekas, että työpaikkani ja työyhteisöni on erinomainen. Toki sinne mahtuu kaikenlaista pipertäjää sekaan, mutta niidenkin kanssa pärjää, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Työ on mielekästä ja pienessä työpaikassa kaikki tukevat toisiaan. Pomokin luottaa alaisiinsa, mikä on todella tärkeä asia.
Huonompia kokemuksia onkin sitten lähinnä opiskeluajalta, jolloin kyllä tunsi paikoin olevansa resurssi muiden joukossa. Nollasoppareilla on tullut tehtyä kaikenlaista myynti- ja asiakaspalveluhommaa. Ei ollut herkkua, vaikka leivän syrjässä pitikin kiinni.
Koen aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, sillä kiristyvien työehtojen ja työvoimapolitiikan aikana on syytä muistaa myös työhyvinvointinja työn vaikutus hyvinvoinnille. Poliittiset päätökset ovat yksi asia, mutta jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen työilmapiiri omassa duunissa vallitsee. Toki tämä koskee yhtälailla työn johtoa, jonka toivoisi kohtelevan alaisiaan ihmisinä.
Mielenkiintoinen aihe!
Nykyisessä työssä palkka on hyvä, tehtävät mielenkiintoisia ja työkaverit vähintään ok, muutama oikein hyväkin tyyppi. Johtamista ei sitten taas ole oikeastaan missään muodossa, koko portaikon pituudelta käsien levittelyä, vastuun pakoilua, “no mutkun ei kukaan ole mua käskenyt tekemään”. Tuo puuttuva johtaminen kerää paljon risuja ja on varmasti yksi suurimmista syistä, miksi työpaikallani on kohtuullisen suuri vaihtuvuus alussa mainituista hyvistä puolista huolimatta. Itse kuitenkin arvostan sen mukana tulevaa vapautta hoitaa tehtäviä niin kuin itse koen järkevimmäksi. Aiemmin tullut tehtyä töitä firmassa, jossa kaikki oli ennalta suunniteltu ja aikataulutettu => kaikki kusi koska parhaallakaan suunnittelijalla ei ole kristallipalloa. Voi sitä vapauden tunnetta kun ei ollut enää ketään kyselemässä, miksi on tehty eri tavalla kuin piti, mikä kestää ja joko kohta on valmista.
Tuo vapaus tehdä asioita omalla tavallaan (ja jossain määrin myös omassa aikataulussaan) on kyllä asia jota ei tajua, ennen kuin sitä pääsee itse maistamaan. Ja kun sen makuun kerran pääsee, niin on vaikeaa kuvitella palaavansa työhön, jossa tekemisiä kyylätään ja joku hengittää niskaan.
Tuo tuntuu muutenkin olevan yksi suomalaisen työelämän vahvuuksista. Kun jenkkien työelämäkokemuksia kuulee, niin ne tuntuvat olevan lähes helvetillisiä, pitkälti tuollaisen luottamuspulan takia. Toki tuo luottamuksen ilmapiiri on alakohtaista ja lienee Suomessa suhteellisen uusi ilmiö (juontaa juurensa aikaisintaan ehkä johonkin 1970-luvulle). Sopii toivoa, että hallituksen työvoimapolitiikka ei ala syödä tätä entisestään, hallitusohjelman rivien välistä kun pystyy lukemaan, että luottamus duunareihin on lähtökohtaisesti vähäinen (esim. kirjaus maksuttomasta sairaspäivästä).