Ottaa kupoliin nämä nykypäivän kommenttiautomaatit. Teemun jutusta saa kuvan, että työttömät on laiskoja ja omasta tahdostaan vailla työtä. Itse olen 60 vuotias ja työtön. Koulukset nuoruusvuosilta on vanhentunut ja tehdas missä olin töissä viimeiset lähes 30 vuotta lakkautettiin ja tuotanto siirtyi saman konsernin muihin tehtaisiin. Kävin muka koulutuksen uuteen ammattiinkin, mutta noin sadan työhakemuksen jälkeen jätin niihin tehtäviin hakemisen työnhakuvalmentajan neuvosta pois. Yhteensä työhakemuksia on tullut tehtyä arviolta 400 kappaletta joista 15 olen saanut vastauksen ja näistä viiteen olen saanut määräaikaisen työsuhteen. Näistä 2 on ollut sellaisia mistä nuoremmat on lopettaneet työaikojen takia (ilta 19:00-07:00 + mahdolliset ylityöt) Taloudellisesti olen tullut toimeen joskaan ei mitenkään loistokkaasti kun on vähän ylimääräisiin yllättäviin menoihin käyttänyt varoja sukanvarresta joiden oli tarkoitus säästyä eläkepäiville. Se täytyy kyllä myöntää, että ei kunto ihan joka hommaan enää ole sellainen mihin kannattaisi ryhtyä. Kysymys nyt kuuluukin, että olenko arvon raatin mielestä vain laiska selittelijä vai onko tämä meidän järjestelmä jotenkin kieroutunut kun työuria pitäisi pidentää, mutta ikääntynyt ei kuitenkaan välttämättä kelpaa töihin kuin hätätapauksissa

  • Santafio@suppo.fi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    22
    ·
    1 year ago

    Teemu on asunut yli kolkytä vuotta ulkomailla ja tienannut miljoonia tekemällä jotain, mitä vain marginaalisen pieni osa tekee työkseen. Ei sillä oo mitään oikeaa kosketuspintaa normikansan elämään Suomessa, kun se seuraa sitä lähinnä välikäsien kautta kaukaa Kalifornian auringon alta.

  • Jotain@suppo.fi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    21
    ·
    1 year ago

    Kannattaa muistaa että Selänne ei ole peruskoulun jälkeen oikeastaan opiskellut vaan koko elämä on sen jälkeen pyörinyt jääkiekon ympärillä. Teemu on Suomen kuuluisimpia ihmisiä ja poikkeuksellinen lahjakkuus jääkiekossa, mutta ei mikään joka alan asiantuntija. Lisäksi jenkkivuosien aikana hän on ammentanut paljon republikaanipuolen ajatuksia jotka saattavat tuntua vähän omituisilta Suomen politiikassa.

  • faultyaddress@lemmy.fmhy.ml
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    19
    ·
    1 year ago

    En edes ymmärrä miksi Teemu Selänteen pitää kommentoida tuollaisia asioita kun elää ihan eri sfääreissä kuin tavalliset kuolevaiset.

    Kaippa se pohjustaa jotain tulevaa poliittista uraa.

  • cryball
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    13
    arrow-down
    1
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Teemun juttuja en jaksa enää lukea, mutta op:lle sellainen kommentti, että laiskanahan noi parempiosaiset tuppaa rahvasta pitämään. Samanlaista asennoitumista työttömiin ja taloudellisiin vaikeuksiin kohtaa omassakin elämässä järjestään monilta kollegoilta.

    Oman kokemuksen perusteella kermaperseasenteet on pitkälti periytyviä ja muotoutuvat nuoruudessa. Esim yliopistolla paremmat ihmiset oli jo mielestään parempia, eikä esim kesätöitä tarvitseville riittänyt juuri myötätuntoa. Ihmettelivät vaan, että miksei pyydä porukoilta rahaa, jos on omat loppu.

  • Totuustorvi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    10
    ·
    1 year ago

    En sanoisi että laiska selittelijä vaan olosuhteiden “uhri” siinä missä Teemukin.

    Menestyminen tuntuu olevan luokkaa 90% sattumaa; mitä valintoja teet nuorena (vaikka ei ole mitään edellytyksiä niitä tehdä), mitä muut tekevät, mitä vanhempasi tekivät. Keitä ihmisiä kohtaat elämäsi aikana. Henkilökohtaiset lahjakkuudet, kyvyt ja innostukset. Suvussa kenties oleva vanha raha. Tämä rönsyilevä kumulatiivinen satunnaispaketti määrittää millainen elämänpolkusi tulee olemaan.

    Teemulla se vei änäriin ja lihapatojen ääreen vaikka kaveri on aika tahvo. Hän on vain sen verran sivistymätön ettei tajua olla hiljaa asioista mistä ei selvästikään tajua kovin paljoa.

    Mitä urheilijoihin tulee niin vaikuttaa siltä että mitä simppelimpi kaveri, sen paremmat edellytykset pärjätä. Kenties perustuu siihen että ei kyseenalaista mitään vaan puurtaa loputtomasti toisten pureksimaa ohjelmaa kehittyäkseen.

    Sitten vielä, mitä on lahjakkuus? Määritelmiä varmaan on monia mutta itselle resonoi parhaiten oma hajatelma: lahjakkuus on johonkin asiaan liittyvä lähtötaso, saavutettavissa oleva taso sekä asiassa kehittymisen nopeus. Tämäkin riippuu satunnaisista tekijöistä esim ympäristö ja genetiikka.

    Ehkä hieman fatalistinen asenne mutta siis, pitkälti sattumaa ja reippaalla panostamisella voit hieman parantaa lopputulemaa.