• @shami1kemi1
    link
    suomi
    -55 months ago

    Noh, nyt on tietysti eri tilanne kuin viime kerralla. Kuten artikkelin ingressi sanoi, viime kerralla ennakkosuosikkina oli toista kautta havitteleva Niinistö, joten ihmiset eivät selkeästi nähneet tarvetta äänestää kun Sauli voitti muutenkin.

    Ja no, nykyään presidentin ollessa voimaton, niin ihmiset äänestänevät vähemmän kuin esimerkiksi mainitulla 90-luvulla. Toivottavasti ihmiset äänestäisivät europarlamenttivaaleissa tällä vieteetillä.


    Ja tähän loppuun vielä oman tiimin hehkuttamista:

    HYVÄ STUBB! JATKOSTA KRUUNUNHAKAAN NIIN KUIN OLIS JO! Halla-Ahot, Anderssonit, Essayahit ja Harkimot yms. jäivät pohjalle juuri niinkuin pitikin! Haavisto on hyvä haastaja, mutta luulempa että saadaan oikeasti kansainvälinen presidentti!