Noniin, nyt kristallipallot esiin ja nojatuoliasiantuntemus pöytään.

Oma tilanne on sellainen, että asun vanhassa omakotitalossa, joka lämpenee suorasähköllä (märkätilojen lattiat, käyttövesi), lämpöpumpulla ja leivinuunilla. Kulutusta reilu 20000kWh, en viimetalven tarkkaa lukua muista, mutta kaikesta mahdollisesta tuli tietysti nipistettyä, aikaisempina vuosina on heiluttu jossain 23-24 000 nurkissa.

Keväästä on menty pörssisähköllä ja sehän on ollut ihan kivaa, mutta nyt kun kelit alkaa selvästi viilentyä ja kuukauden pörssin keskiarvo on yli 11snt niin tässä nyt mietityttää että piruakos sitä sitten tekisi.

Vaihtoehdot olisi jatkaa pörssissä ja vaihdella termareita ym. älykkäämpiin, että isot kulutuspiikit saisi ohjattua halvoille tunneille. Tämä tietysti tarvitsee jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta pidemmässä juoksussa tuohon älysähköön tulee varmaan jokatapauksessa siirryttyä ihan mukavuuslähtökohdista. Toinen optio on sitten ottaa vuoden tai kahden määräaikainen, joita on nyt tarjolla alkaen n. 7,5 senttiä, joka olisi sinänsä aika huoleton vaihtoehto.

Aurinkopaneeleita tms omaa tuotantoa tähän tontille ei järkevästi saa, kun mökki on pohjoisrinteessä ja tontin ympärillä on melkoisen reippaasti puita (naapureiden, eivät tykkää jos menee kaatamaan ne pois).

Kulutuksessa suurimmat piikit on tietysti tuo suorasähkölämmitys ja lämminvesivaraaja, jotka toimii tälläkin hetkellä yösähkössä, eli halpoja tunteja saa sitäkautta hyödynnettyä, mutta kunhan pakkaset tulee niin lattialämpöjä on pakko pitää päällä päiväsaikaankin ettei putket pääse jäätymään, mutta etenkin noilla älytermareilla varmaan 80% kulutuksesta olisi ohjattavissa (jossain rajoissa) halvoille tunneille.

Mitäpä on laumaäly mieltä, laskeeko pörssisähkö tämänhetkisestä trendistä miten paljon kun Ruotsin siirtolinjat saadaan tulille ja mikä mahtaa olla joulu/tammikuun keskihinta pörssistä? Tai vaihtoehtoisesti, laskeeko määräaikaisten sopimusten hinnat merkittävästi talven jälkeen jolloin pahimmillaan käsiin jää tuo “kallis” (kovin tulkinnanvaraista, viimetalvi mentiin 22snt hinnalla) sopimus jos semmoisen nyt solmii?

  • @keletappi
    link
    suomi
    2
    edit-2
    9 months ago

    Mulla oli aiemmin Devireg 540 jotka on siis 15v vanhat ”äly”-termostaatit (joissa siis lähinnä ajastin, paska UI ja sarjaportti ohjelmointimokkula väylään) ja lattiavalussa sisällä lämmitysvastukset ja anturit. Meni heittämällä tuon termostaatin tilalle ja olemassa oleviin piuhoihin kiinni, toki sähkömiestä täytyy noissa käyttää. Tuntuu toimivan oikein, eli mobiiliapin kautta näkee että järkeviin aikoihin lämmittää ja ei lämmitä. Noiden mobiili- ja web-appi on vähän kökkö, niissä on joku hitausmoduli ja unohtunut että asioita voisi cachettaa eikä hakea sitä samaa historiadataa joka hemmetin kerta kun sivun avaa. Valitin sinne joskus mutta en halunnut mennä niille töihin korjaamaan sitä itse, niin se jäi motkottamisen asteelle.

    • @ryotedori
      link
      suomi
      39 months ago

      Itellä on siis tyhmät termostaatit vessassa ja eteisessä, ja mietin saisiko niihin. Lämppäreille varmasti saa, ja varmaan täytyy hommatakin.

      Vähän näissä älyvehkeissä närästää se sidonnaisuus valmistajaan. Mietin aiemmin että oisko tehnyt jollain zigbee-releellä ja raspilla ite, mutta se oli ennen kuin toinen lapsi syntyi ja opin, mitä väsymys tarkoittaa.