Noniin, nyt kristallipallot esiin ja nojatuoliasiantuntemus pöytään.

Oma tilanne on sellainen, että asun vanhassa omakotitalossa, joka lämpenee suorasähköllä (märkätilojen lattiat, käyttövesi), lämpöpumpulla ja leivinuunilla. Kulutusta reilu 20000kWh, en viimetalven tarkkaa lukua muista, mutta kaikesta mahdollisesta tuli tietysti nipistettyä, aikaisempina vuosina on heiluttu jossain 23-24 000 nurkissa.

Keväästä on menty pörssisähköllä ja sehän on ollut ihan kivaa, mutta nyt kun kelit alkaa selvästi viilentyä ja kuukauden pörssin keskiarvo on yli 11snt niin tässä nyt mietityttää että piruakos sitä sitten tekisi.

Vaihtoehdot olisi jatkaa pörssissä ja vaihdella termareita ym. älykkäämpiin, että isot kulutuspiikit saisi ohjattua halvoille tunneille. Tämä tietysti tarvitsee jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta pidemmässä juoksussa tuohon älysähköön tulee varmaan jokatapauksessa siirryttyä ihan mukavuuslähtökohdista. Toinen optio on sitten ottaa vuoden tai kahden määräaikainen, joita on nyt tarjolla alkaen n. 7,5 senttiä, joka olisi sinänsä aika huoleton vaihtoehto.

Aurinkopaneeleita tms omaa tuotantoa tähän tontille ei järkevästi saa, kun mökki on pohjoisrinteessä ja tontin ympärillä on melkoisen reippaasti puita (naapureiden, eivät tykkää jos menee kaatamaan ne pois).

Kulutuksessa suurimmat piikit on tietysti tuo suorasähkölämmitys ja lämminvesivaraaja, jotka toimii tälläkin hetkellä yösähkössä, eli halpoja tunteja saa sitäkautta hyödynnettyä, mutta kunhan pakkaset tulee niin lattialämpöjä on pakko pitää päällä päiväsaikaankin ettei putket pääse jäätymään, mutta etenkin noilla älytermareilla varmaan 80% kulutuksesta olisi ohjattavissa (jossain rajoissa) halvoille tunneille.

Mitäpä on laumaäly mieltä, laskeeko pörssisähkö tämänhetkisestä trendistä miten paljon kun Ruotsin siirtolinjat saadaan tulille ja mikä mahtaa olla joulu/tammikuun keskihinta pörssistä? Tai vaihtoehtoisesti, laskeeko määräaikaisten sopimusten hinnat merkittävästi talven jälkeen jolloin pahimmillaan käsiin jää tuo “kallis” (kovin tulkinnanvaraista, viimetalvi mentiin 22snt hinnalla) sopimus jos semmoisen nyt solmii?

  • @DKKHGGGj
    link
    suomi
    79 months ago

    Tämä ei ehkä ole OPlle niin oleellista kun näyttää olevan kykyä investointeihinkin, mutta kiinteähintaista voi ajatella vakuutuksena. Karkeasti, vakuutusta taas ei kannata ottaa, jos pystyy kantamaan riskin itse tai oma riski on pienempi kuin vakuutuksen ottajien keskimäärin.

    Jos tietää ettei lompsa kestä viime talven kaltaista rallia, mutta kestää kiinteän niin sitten varmaan kiinteä. Jos taas uskoo kestävän niin muut kiinteähintaista käyttävät ja markkinoiden paras tieto pitää huolen että kiinteä on kalliimpi kuin pörssi.

    • @IsoKieroOP
      link
      suomi
      69 months ago

      Karkeasti, vakuutusta taas ei kannata ottaa, jos pystyy kantamaan riskin itse tai oma riski on pienempi kuin vakuutuksen ottajien keskimäärin.

      Hyvin tiivistetty, nyt vaan pitäisi jollain tapaa arpoa että mikä se oma riski tuossa on. Vaikka tässä nyt jotain pienehköjä investointejakin pystyy tekemään, niin ei se fysiikkaa muuksi muuta ja kilowatteja kuluu vaikka olisi minkälainen keinoäly ruuvaamassa termostaatteja. Eli arpajaisiksi jää, että pystyykö automaatiolla ja kulutuksen optimoinnilla kuluttamaan vähemmän euroja kuin kiinteähintaisella sopimuksella. Tämän ketjun perusteella ainakin toistaiseksi veikkaus kääntyy varovasti siihen suuntaan että ei.

      • @DKKHGGGj
        link
        suomi
        39 months ago

        Itse olen lisännyt automaatiota varovaisesti, lähinnä halpoja ajastimia, koska ne maksaa itsensä kohtuu varmasti ja koska en koe välillä käsin säätämistä raskaaksi. Suunnitelmissa on muutaman oven uusiminen.

        Viime talvena kun näytti että kohta sähköä ei saa rahallakaan ostin diesel lämppärin, sillä tarkoitus pudottaa kulutusta jos menee ihan mahdottomaksi ja ajaa lisää lämpöä jos tulee kiertäviä katkoja yms.

        Kulutus jousti viime talven hinnoilla jo kohtuullisesti, siitä voisi päätellä ettei hinnat paljon ylemmäs voi pitkäksi aikaa nousta. Se antaisi jonkinlaisen yläraja arvion talvikauden kustannukselle.