Noniin, nyt kristallipallot esiin ja nojatuoliasiantuntemus pöytään.

Oma tilanne on sellainen, että asun vanhassa omakotitalossa, joka lämpenee suorasähköllä (märkätilojen lattiat, käyttövesi), lämpöpumpulla ja leivinuunilla. Kulutusta reilu 20000kWh, en viimetalven tarkkaa lukua muista, mutta kaikesta mahdollisesta tuli tietysti nipistettyä, aikaisempina vuosina on heiluttu jossain 23-24 000 nurkissa.

Keväästä on menty pörssisähköllä ja sehän on ollut ihan kivaa, mutta nyt kun kelit alkaa selvästi viilentyä ja kuukauden pörssin keskiarvo on yli 11snt niin tässä nyt mietityttää että piruakos sitä sitten tekisi.

Vaihtoehdot olisi jatkaa pörssissä ja vaihdella termareita ym. älykkäämpiin, että isot kulutuspiikit saisi ohjattua halvoille tunneille. Tämä tietysti tarvitsee jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta pidemmässä juoksussa tuohon älysähköön tulee varmaan jokatapauksessa siirryttyä ihan mukavuuslähtökohdista. Toinen optio on sitten ottaa vuoden tai kahden määräaikainen, joita on nyt tarjolla alkaen n. 7,5 senttiä, joka olisi sinänsä aika huoleton vaihtoehto.

Aurinkopaneeleita tms omaa tuotantoa tähän tontille ei järkevästi saa, kun mökki on pohjoisrinteessä ja tontin ympärillä on melkoisen reippaasti puita (naapureiden, eivät tykkää jos menee kaatamaan ne pois).

Kulutuksessa suurimmat piikit on tietysti tuo suorasähkölämmitys ja lämminvesivaraaja, jotka toimii tälläkin hetkellä yösähkössä, eli halpoja tunteja saa sitäkautta hyödynnettyä, mutta kunhan pakkaset tulee niin lattialämpöjä on pakko pitää päällä päiväsaikaankin ettei putket pääse jäätymään, mutta etenkin noilla älytermareilla varmaan 80% kulutuksesta olisi ohjattavissa (jossain rajoissa) halvoille tunneille.

Mitäpä on laumaäly mieltä, laskeeko pörssisähkö tämänhetkisestä trendistä miten paljon kun Ruotsin siirtolinjat saadaan tulille ja mikä mahtaa olla joulu/tammikuun keskihinta pörssistä? Tai vaihtoehtoisesti, laskeeko määräaikaisten sopimusten hinnat merkittävästi talven jälkeen jolloin pahimmillaan käsiin jää tuo “kallis” (kovin tulkinnanvaraista, viimetalvi mentiin 22snt hinnalla) sopimus jos semmoisen nyt solmii?

  • keletappi
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    5
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Minusta tuntuu että noi käppyrät noudattaa lähinnä tuulivoiman tuotantoa. Silloin kun puhisee oikein kunnolla, niin tuulivoiman tuotantohan on enemmän kuin ydinvoiman. Siirtoyhteydet kun saadaan takaisin ylös, luulisin että se kaventaa noita tosi tuulisia ja ei yhtään tuulisia hinnan piikkejä, eli nostaa alarajaa miten halvalla niiden on se pakko myydä, ja pudottaa ylärajaa mitä ne voi siitä pyytää, mutta ikinähän siitä heilunnasta ei eroon päästä, ennen kuin tuulivoimaloita on niin paljon eri paikoissa että jatkuvasti tuulee, ja aina tarpeeksi kovaa. Tämähän ei tule olemaan tilanne koskaan. Sama vika aurinkopaneelien kanssa, joskin ennustettavissa enemmän milloin sitä ei ainakaan tule yhtään. Tämän tuotantokapasiteetti on niin pieni suomessa, ettei klo 15 molemmin puolin näy mitään kiinteää notkoa aivan joka päivä.

    Ehkä joskus sadan vuoden päästä on niin paljon akkuja verkossa kuormantasaajana, ettei hinta sahaa edestakaisin.

    On muuten kumma ettei tollasten epätasaisten laitosten kuten tuulivoimaloiden rakentajat ota tätä huomioon, ja syötä sitä tuotettua sähköä halpaan aikaan omiin akkuihinsa sisään, jotta voisivat myydä sen huippuaikaan ulos. Aika tyhmää myydä se sokkona heti ulos oli hinta mikä hyvänsä.