Saatanaan tai muihinkaan henkimaailman olentoihin TST:n jäsenet eivät usko. Opillisesti sekä The Church of Satan että The Satanic Temple edustavat rationaalista satanismia, joka on syytä erottaa teistisestä satanismista.

Rationaalinen satanismi on puolestaan ateismin muoto, jossa ei uskota henkimaailman olentoihin, tuonpuoleiseen tai uudestisyntymiseen. Symboliikka on silti satanistista.

Suomalaisen TSTF:n logossa näkyy kolme saatanallista symbolia: ylösalaisin käännetty pentagrammi eli viisikanta, vuohenpää ja kolme kuusipuuta. Kuusi ei ole erityisen saatanallinen puu, mutta kun kuusia on vierekkäin kolme, syntyy sanaleikki: 666 eli Raamatussa mainittu pedonluku.

Miksi paholaiskuvastoa pitää tuoda julki, jos haluaa ajaa ateismia, yksilönvapautta ja tasa-arvoa? Jennin mukaan kyse on yhteisön luomisesta. ”Symbolit ovat yhtä vanha asia kuin ihmiskunta. Ihmiset ovat kokoontuneet niiden ympärille aina myös muissa asioissa kuin uskonnollisissa”, Jenni sanoo.

Satanistit korostavat kuitenkin, etteivät he ole kristinuskoa vastaan. TST:n ajatusmaailmassa jokainen saa uskoa, mihin haluaa, kunhan uskomuksia kohdellaan yhdenvertaisesti. ”Me olemme asioista usein eri mieltä emmekä pelkää sanoa sitä ääneen. Haluamme myös tuoda julki, mitä vääryyksiä uskontojen nimissä on tehty ja tehdään yhä”, Dragonius sanoo.

Vaikka The Satanic Temple on ateistinen, se pitää itseään silti uskonnollisena yhteisönä. Sen jäsenet kutsuvat yhdistystään seurakunnaksi. Jennin käyttämä minister-sana viittaa pappeuteen. Satanisteilla on myös omat pyhäpäivänsä ja uskonnolliset tekstinsä.

Jennin mukaan TST edustaa modernia uskontokäsitystä, jossa uskoa yliluonnolliseen ei tarvita. Ajatus ei ole täysin vieras myöskään tapakristityille.

Yhteen asiaan satanistit kuitenkin uskovat: yksilönvapauteen. ”Ihmisen tulee saada elää niin kuin haluaa, mutta sosiaalinen vastuu ja empatia ovat vahvoina toimintaohjeina”, Jenni sanoo. Dragonius tiivistää TST:n satanismin perusajatuksen: ”No gods, no masters. Ei jumalia, ei valtiaita. Tee niin kuin haluat, mutta älä ole kakkapää.”

Suomessa TSTF on vasta aloittamassa toimintaansa. Se sai oikeuden käyttää The Satanic Templen nimeä ja logoa kesäkuussa 2022. Sitä edelsi yli vuoden kestänyt hakuprosessi. Amerikkalaiset halusivat tietää, keitä suomalaissatanistit ovat, olivatko he tosissaan ja miten suomalaisessa yhteiskunnassa toimitaan. Suomalaiset taas saivat koulutusta järjestön tapaan toimia ja sen arvoihin.

The Satanic Temple Finland on toistaiseksi pieni: rekisteröityyn yhdistykseen kuuluu kymmenkunta jäsentä. Kannattajajäseniä satanistiyhteisöllä on satakunta. Instagramissa seuraajia on tuhansia. Instagramissa TSTF myös otti pari päivää sitten kantaa Ylen uutiseen, jonka mukaan terrorismirikoksista epäilty kankaanpääläinen äärioikeistolainen ryhmä olisi ottanut vaikutteita satanismista. Yhdistys painotti, ettei sen ja kankaanpääläisten harjoittamalla satanismilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Järjestön näkyvintä toimintaa on toistaiseksi ollut Päivi Räsäsen kommentteihin perustunut rahankeruukampanja. Lisäksi yhdistys on kannellut Julkisen sanan neuvostoon kristillisestä radiokanavasta Patmoksesta, jonka sisällön yhdistys kokee loukkaavan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Koska saatanalliseen ideologiaan kuuluu empaattinen suhtautuminen kaikkiin elollisiin, TSTF on lahjoittanut rahaa pieneläinklinikalle. Onpa porukalla myös oma kummieläin. Se on luonnollisesti vuohi.

  • @73ms
    link
    suomi
    11
    edit-2
    11 months ago

    Mitäs kyseenalaista johdosta tai toiminnasta sitten on ilmennyt?

    • @RiuskaOP
      link
      suomi
      611 months ago

      Tämä kiinnostaisi minuakin.

    • @zaros@zaros.club
      link
      fedilink
      suomi
      311 months ago

      En nyt ole aikoihin asiaa seurannut, mutta enköhän jotain muista…

      Noh, johdosta tietenkin kaikenlaisia kyseenalaisia keskusteluita kaivettu esiin, jotain podcastin tyyppisiä. Lucien Greavesilta hyvin rasistisia kommentteja löytyy runsaasti, joskus kävin kuuntelemassa niitä ja melko inhottavaa tavaraa kyllä ovat. Toinen perustaja Malcolm Jarry sen sijaan yritti aiemmin tehdä itsestään messiaan jollekin kargokultille Vanuatussa, ja sitten tehdä siitä dokumenttia. Eettisesti hieman arveluttavaa.

      Toiminnasta muistuu mieleen ainakin ne SLAPP oikeusjutut, joilla ex-jäseniä yms. ovat yrittäneet hiljentää. Rahat näihin hyvinkin mahdollisesti tullut lahjoituksista, kun eivät erityisen hyvin kerro mihin ne rahat oikeastaan menevät. TST oli voittoa tavoittelematon, mutta siellä on toinen voittoa tekevä firmamikälie taustalla, johon lahjoituksia on myös ohjattu. Aika iso osuus on varmasti päätynyt perustajien taskuun (veteraanipatsaan tapauksessa Greaves muistaakseni otti neljäsosan rahoista ja kolmasosan kohdetta ei kerrottu, mutten nyt pikaisella haulla löydä siitä juttua joten saatan muistaa väärinkin). Niin ja kaikenlaisia harhaanjohtavia väitteitä siitä miten he muka voivat auttaa ihmisiä saamaan abortteja, tai siitä miten he mukamas voittivat jotain oikeudessa ja ottavat siitä kunnian, vaikka oikeusjutun oli hoitanut ja voittanut muu taho. Vähemmän vakavia valheellisia väitteitä ovat julkaisseet myös Church of Satanista, mutta se nyt menee enemmän satanistien sisäisen riitelyn puolelle.

      QueerSatanic on koonnut kaikenlaista artikkeleihin. Oli ollut jotain seksuaalista häirintää, josta tehdyt kantelut oli jätetty huomiotta. Sitten, kun siitä oli yritetty julkisesti puhua, potkittiin ulos TST:stä ja SLAPP oikeusjuttu käyntiin. Asian huonosti käsittelemisessä ei nyt ole mitään uutta, sitähän tekee isot organisaatiot/kirkot/firmat kaiken aikaa, mutta nuo oikeusjutut on aika inhottavia. Church of Satanillahan oli kans aikoinaan paikallisia seurakuntia (grottoja), mutta luopuivat niistä sukkelaan, kun niistä oli enemmän harmia ja vaivaa kuin hyötyä.