Jos Pariisin olympiakisat menevät päätyyn asti näin, tulee pohtia jopa henkilöstövaihdoksia Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Jotenkin näin urheilusta vähemmän ymmärtävänä kuulostaa ihan luonnolliselta, että sitä mukaa kun olympialaisiin kykenee osallistumaan aina vain suurempi osa maailman maista täysin palkein, ja suurempi osa kehittyvistä maista kykenee rahoittamaan maansa urheilua tosissaan, pienemmän Suomen mahdollisuudet menestyä olympialaisissa laskee. Tähän kun yhdistää huippu-urheilun kustannusten jatkuvan nousun ja sen, että rahoitus urheiluun on enenevissä määrin kiven alla, alkaa ihmetellä, että mistä ne korkeat odotukset saavutuksista olympialaisiin oikein tulee?
Vaikka mitaleja ei tulisi yhtäkään, sijoitukset ovat valtion ja kansan kokoon nähden edelleen kohtuullisen hyvällä tasolla, ainakin mun ymmärtääkseni.
Meillä on vähemmän kisaajia, vähemmän rahaa, kesälajeihin lyhyempi kausi ja siten hankalampaa treenata jne. Mistä ihmeestä ne mitalit oikein tulisi, kun kilpaillaan koko maailmaa vastaan – erityisesti maita, joille jokainen mitali on statussymboli johon autokraattisen persläpihallinnon rahoja voidaan upottaa lähes loputtomiin (esim. Kiina)
Jos menestystä halutaan, pitää urheilijat alkaa toimimaan ammattimaisemmin eikä vain ”harrastella” ja tietenkin valtion pitäisi tukea paremmin (mitä ei tule tapahtumaan), mutta ehkä nollakisat hieman ravistelisi järjestelmää.
Tästä Suomen judomaajoukkueen uudehkosta Slovenialaisesta päävalmentajasta selviää hieman esim miksi Slovenia on maailman paras urheilumaa per capita https://yle.fi/a/74-20063517
Tuo Slovenialainen lähes tuplasi meidän judokoiden harjoitusmäärät ja tulokset alkoivat nousemaan. Ehkä monissa muissakin lajeissa voisi suomalaiset selänpesijäkoutsit potkaista hiiteen ja tuoda ulkomailta kertomaan mitä urheilu nykyään huipulla vaatii.
Jotenkin näin urheilusta vähemmän ymmärtävänä kuulostaa ihan luonnolliselta, että sitä mukaa kun olympialaisiin kykenee osallistumaan aina vain suurempi osa maailman maista täysin palkein, ja suurempi osa kehittyvistä maista kykenee rahoittamaan maansa urheilua tosissaan, pienemmän Suomen mahdollisuudet menestyä olympialaisissa laskee. Tähän kun yhdistää huippu-urheilun kustannusten jatkuvan nousun ja sen, että rahoitus urheiluun on enenevissä määrin kiven alla, alkaa ihmetellä, että mistä ne korkeat odotukset saavutuksista olympialaisiin oikein tulee?
Vaikka mitaleja ei tulisi yhtäkään, sijoitukset ovat valtion ja kansan kokoon nähden edelleen kohtuullisen hyvällä tasolla, ainakin mun ymmärtääkseni.
Meillä on vähemmän kisaajia, vähemmän rahaa, kesälajeihin lyhyempi kausi ja siten hankalampaa treenata jne. Mistä ihmeestä ne mitalit oikein tulisi, kun kilpaillaan koko maailmaa vastaan – erityisesti maita, joille jokainen mitali on statussymboli johon autokraattisen persläpihallinnon rahoja voidaan upottaa lähes loputtomiin (esim. Kiina)
Jos menestystä halutaan, pitää urheilijat alkaa toimimaan ammattimaisemmin eikä vain ”harrastella” ja tietenkin valtion pitäisi tukea paremmin (mitä ei tule tapahtumaan), mutta ehkä nollakisat hieman ravistelisi järjestelmää.
Tästä Suomen judomaajoukkueen uudehkosta Slovenialaisesta päävalmentajasta selviää hieman esim miksi Slovenia on maailman paras urheilumaa per capita https://yle.fi/a/74-20063517
Tuo Slovenialainen lähes tuplasi meidän judokoiden harjoitusmäärät ja tulokset alkoivat nousemaan. Ehkä monissa muissakin lajeissa voisi suomalaiset selänpesijäkoutsit potkaista hiiteen ja tuoda ulkomailta kertomaan mitä urheilu nykyään huipulla vaatii.
ja tässä hieman taas stooria miksi Suomessa se urheilu on välillä niin haastavaa: https://yle.fi/a/74-20102403