• 1 Post
  • 3 Comments
Joined 1 year ago
cake
Cake day: June 13th, 2023

help-circle

  • Minun piirin perusteella voisin sanoa että kai jompikumpi. Nämä uudistukset tekee Suomesta aika epämielenkiintoinen maa muihin Pohjoismaihin verrattuna: vaikeampi (vaikka kyllä kauniimpikin!) kieli, eikä voisi sanoa että palkat ovat samanlaisia kuin jossain Tanskassa. Edes Ruotsissa jossa onkin oikeistohallitus, uusia sääntöjä ovat todennäköisesti tulossa vasta vuonna 2027, eli ne ei vaikuta nykyään maassa asuviin maahanmuuttajiin. Uuden suomen hallitusohjelmassa sanotaan, että heidän tarkoitus on että ”Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle vuoden 2023 loppuun mennessä” (tämä on mainittu kansalaisuutta koskevassa osassa); voi vain toivoa ettei toteuteta ihan nopeasti.

    Samaan aikaan, vaikka oma työtilanteeni ei pelota minua, tavallaan tämä aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta, kun asenne on merkittävästi heikentynyt.


  • Juuri näin. Itsellä on insinöörinä työskentelevä kaveri, joka monta kertaa on kertonut hänen töistä. Kuulosti aika pahalta ellei suorastaan hyväksikäyttävältä: pitkiä päiviä ja viikonloppuja töissä (ilman minkäänlaista korvausta), uhkauksia että jos joku projekti ei ole valmiina sitten saisi potkut (siis vakituisella sopimuksella). Kerroin hänelle joka kerta, ettei tuollainen ole missään nimessä hyväksyttävä, jaoin Migrin ohjeitä (jopa hänen äidinkielessään, joka Migriltä löytyi) mitä pitää näissä tilanteissa tehdä, silti ei tehnyt mitään ja työskentelee edelleen samassa paikassa.

    Ei edes nykyisessä tilanteessa tuo turvaverkko toimi samalla tavalla maahanmuuttajille, ja jos uusi ohjelma toteutetaan (toivon, ettei he pysty siihen), hyväksikäyttö vain lisääntyy.